Aki Kärkkäinen

Avoin kirje Sibelius-Akatemian rehtorille

Filed under:

Arvoisa rehtori Pekka Vapaavuori, ^

Olen jazzmusiikin osaston opiskelija ja kerron tässä kirjeessä syyt täydelliseen turhautumiseeni Sibelius-Akatemian ilmapiiriin, koulutukseen ja rajoittuneeseen arvomaailmaan.

Rehtorina olette varmasti tietoinen koulumme ongelmista, mutta haluan tarjota tässä kirjeessä kritiikkiä ja parannusehdotuksia ruohonjuuritasolta ja opiskelijan näkökulmasta. Toivon kirjeeni olevan hyödyksi tuleville opiskelijoille ja koulumme kehitystyölle. Haluan herättää keskustelua Sibelius-Akatemian nykytilanteesta ja päämääristä. Olen yrittänyt esittää asiat rakentavasti, koska syyttäminen harvoin johtaa tilanteen paranemiseen.

Omakohtaisten kokemusten lisäksi olen koonnut yhteen pääpiirteet suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten, saksalaisten, amerikkalaisten ja islantilaisten muusikoiden ja opettajien kanssa käydyistä keskusteluista, sikäli kuin ne sivuavat kirjeen aiheita. Myös useat opiskelutoverini ovat lukeneet tekstin ja lisänneet omia arvokkaita huomioitaan. Teksti on lähetetty myös opintopäällikkö Hannele Ketomäelle, jazzmusiikin osaston johtaja Jarno Kukkoselle sekä opiskelijoille sähköpostin välityksellä.

1. Opiskelun kesto ja päämäärä ^

1.1 Valmistumisaika

Nykyinen opintosuunnitelma ylikouluttaa muusikoita kuvitteellisille työmarkkinoille. Oppilaitoksemme kohdalla akateeminen vapaus on tullut tiensä päähän. Opinnot on muutettava enemmän koulumaisemmaksi siten, että musiikin maisterin tutkinto rakentuu vuosikursseista ja että se suoritetaan neljässä vuodessa.Taideaineiden opiskelu eroaa muiden alojen opiskelusta ja taiteellinen kypsyminen on pitkä prosessi. Tämä seikka mainitaankin usein perusteluna opintojen pitkittymiselle. Tässä kuitenkin on juuri ongelman ydin. Taiteellinen ilmaisu on koko eliniän kestävä prosessi, joka vain saatetaan alkuun koulussa. Jazzmusiikin koko historia on täynnä erikoisia persoonallisuuksia, jotka ovat syntyneet oikeassa elämässä ilmaisun saadessa loistaa ilman kahleita. Improvisoituun musiikkiin on aina liittynyt vapaus, ja koulun tarkoituksena on antaa tähän vapauteen riittävät välineet, rakennuspalikat, joilla muusikko voi itse rakentaa musiikillisen ilmaisukanavansa, mikäli hänellä on kunnianhimoa ja lahjakkuutta siihen. Koulun tehtävänä ei todellakaan ole taiteilijoiden rakentaminen valmiin muotin mukaan. Opiskelu on vain välivaihe. Mikään koulu ei tee ihmisestä taiteilijaa, ellei hän siihen itse pysty.

2. Opetuksen päämäärä ja esteettiset arvot ^

Musiikkikorkeakoulun tulisi vaalia yleistä positiivista ilmapiiriä ja kannustaa oppilaita omaan tekemiseen. Oman äänen löytäminen tulisi olla etusijalla. Opetuksen tavoitteena tulisi olla monipuolisen musiikillisen sivistyksen tarjoaminen ilman, että asioita laitetaan valmiiseen, keinotekoiseen arvojärjestykseen.

Oppilaiden henkilökohtaisen arvomaailman muuttaminen ei ole Sibelius-Akatemian tehtävä. Ei voida yksiselitteisesti sanoa, mikä on hyvää ja mikä ei. Pitäisi muistaa, että jokaisessa muusikossa ja musiikissa on jotain hyvää, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia kuin usein annetaan ymmärtää. Kyse on vain siitä, mitä kukin arvostaa ja mihin rima asetetaan.

Opetuksen tavoitteena tulisi olla monipuolisen musiikillisen sivistyksen tarjoaminen ilman, että asioita laitetaan valmiiseen, keinotekoiseen arvojärjestykseen.

--Aki Kärkkäinen, syyskuu 1999

Esimerkiksi kuubalaista musiikkia olen kuullut jazzosastolla haukuttavan "harmonisesti köyhäksi". Mielestäni tämä "köyhyys" on vain sanojan omassa päässä. Miksi esitys pitäisi tuomita täysin vain sen takia, että kuulijan omaa estetiikkaa tai makua se ei miellyttänyt? Tähän tuomitsemiseen sortuvat monet Sibelius-Akatemian oppilaat ja opettajat. Haukkuminen syövyttää tällaisen kuulijan omalta muusikkoudelta pohjaa pois.

3. Sibelius-Akatemian asema Suomessa ja ulkomailla ^

Uskon, että maamme vähättelevä asenne kulttuuriin yleensä on osatekijä siihen, että Sibelius-Akatemian asema on tällä hetkellä erittäin kummallinen. Päällisin puolin kaikki on hyvin, puhutaan korkeasta tasosta, kansainvälisyydestä ja koulumme hyvästä maineesta ulkomailla. Kouluamme ei kuitenkaan tunneta ulkomailla kovinkaan hyvin, ja jos tunnetaan, sävy on useimmiten negatiivinen. Tiedon ja osaamisen määrä tunnustetaan, mutta samalla ihmetellään Sibelius-Akatemian ahdasmielisyyttä ja eristyneisyyttä muuhun Eurooppaan nähden. Tämä oli minulle suuri yllätys asuessani vuoden Ruotsissa. Suomalaisia jazzmuusikoita tunnetaan hyvin vähän ulkomailla, ja kannattaisikin miettiä miksi näin on. Pääsyynä tähän on varmasti improvisoidun musiikin melkein olemattoman lyhyt perinne Suomessa. Oleskelu Suomen rajojen ulkopuolella auttoi näkemään asiat eri perspektiivistä, ja Sibelius-Akatemian ja koko Suomen eristyneisyys tuli tässä tapauksessa erittäin selväksi.

4. Improvisoidun musiikin tila Suomessa ^

Jazzmusiikki on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta nykyään jazzin tulevaisuus on selkeästi enemmän Euroopassa ja kansallisissa vaikutteissa. Suomessa tätä ei käsitetä, ja osittain tästä johtuu, ettei käsitettä "suomalainen jazzmusiikki" ole olemassakaan. Muissa pohjoismaissa on kussakin maassa ominainen improvisoidun musiikin äänimaailma, esimerkiksi Norjan jazzmusiikissa on alueelle tyypillinen sointi. Suomessa soitettavan jazzmusiikin ongelma on, että suhtaudumme yliarvostavasti amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja musiikkiin. Suomi lieneekin Euroopan amerikkalaistuneimpia maita. Suuri osa maassamme soitetusta improvisoidusta musiikista kuulostaa kopioidulta amerikkalaiselta jazzmusiikilta. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että jazzmusiikin osasto ottaa vieraileviksi opettajiksi mieluummin amerikkalaisia kuin pohjoismaisia tai eurooppalaisia muusikoita. Maassamme korostetaan todella paljon musiikillisen tietämyksen merkitystä, aivan kuin se olisi itseisarvo ja kertoisi jotain kulloisenkin muusikon tasosta. Asiaan ei varmaankaan ole odotettavissa parannusta niin kauan kuin peitämme omat juuremme. Klassisessa musiikissa Suomen identiteetti kuuluu paljon selvemmin, mikä varmasti johtuu pitemmästä perinteestä tämän musiikin saralla.

5. Parannusehdotukset ^

5.1 Koulutuksen laajentaminen

Suomeen pitäisi perustaa 2--3 musiikkikorkeakoulua lisää, jotta musiikin koulutus laajenisi ja Helsinki-keskeisyydestä päästäisiin eroon. Ruotsissa on useita musiikkikorkeakouluja, ja siellä muusikoiden välinen kanssakäyminen on paljon terveemmällä pohjalla kuin täällä. Nykyään tilanne on se, että muusikot asuvat ja opiskelevat Helsingissä, mutta käyvät keikoilla kaikkialla muualla paitsi Helsingissä. Tämä on selvä merkki siitä, ettei pääkaupunkimme pysty kantamaan eikä elättämään näin suurta määrää muusikoita. Tämä puolestaan johtaa erittäin negatiiviseen kilpailuun ja hukkaenergiaan.Tilanne on saatava aukeamaan, ja juuri koulutuksen laajentaminen koko Suomen alueelle ja opintosuunnitelmien uudistaminen johtaa tilanteen osittaiseen paranemiseen. Tämä myös vilkastuttaisi ja tervehdyttäisi maamme tunkkaista musiikkielämää huomattavasti sekä loisi laajempaa perinnettä, jolloin myös valtio heräisi tukemaan kulttuurielämää enemmän. Suomen kaltaisessa kulttuurin aliarvostuksen maassa tämä on paljon vaadittu ja vaatisi suuret resurssit, mutta se myös tehokkaasti tuulettaisi nykyistä sairaalloista ilmapiiriä, ja loisi kilpailua valmistuvien opiskelijoitten määrässä. Nykyään Sibelius-Akatemia kilpailee vain itsensä kanssa laihoin tuloksin. Tilanne ei voi jatkua nykyisenlaisena enää kovin montaa vuotta. Ihmettelen, miksei julkisuudessa puhuta enemmän Sibelius-Akatemian suurista identiteettiongelmista. Puhutaan vain siitä, ettei valmistuneiden opiskelijoiden määrä tilastoissa näytä hyvältä. Julkisuudessa pitäisi puhua siitä, että Sibelius-Akatemian opiskelijat voivat pahoin ja nääntyvät tietotulvan ja suorituspaineiden alle. Miten tällainen muusikko pystyisi soittamaan ilmeikkäästi ja persoonallisesti? Onko meillä todella varaa uhrata monta lahjakasta muusikkoa, kunhan vain pidetään väkisin kiinni nykyisistä epärealistisista opetussuunnitelmista ja Sibelius-Akatemian yksinvaltiaan asemasta maamme korkea-asteen musiikkikoulutuksessa?

5.2 Opetuksen ilmapiiri ja erilaisuuden suvaitseminen ^

Nykyisessä musiikinopetuksessa haetaan koulutettavuutta ja mahdollisia valmistujia nuorista opiskelijoista, mikä on tietysti aivan luonnollista. Musiikissa ei kuitenkaan ole ikärajoja. Opintosuunnitelmat tähtäävät oppilasmateriaalin tehokkaaseen aivopesuun ja kloonaamiseen luovan potentiaalin kustannuksella.Musiikki voi parhaimmillaan olla vapautunutta ilmaisua, iloa, tuskaa, tunnetta, reagointia ja kommunikointia sekä musiikillisesti että kansainvälisten kontaktien kautta. Tällä hetkellä opetuksen ilmapiiri on erittäin suorituskeskeinen, musiikin tyylejä karsinoiva, jäykkä, suvaitsematon ja rajoittunut. Henkiset arvot ja musiikin tunneperäinen kokeminen on jätetty taka-alalle. Suvaitsemattomuudella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että oppilaat tasapäistetään. Persoonallisuuksia ei suvaita, vaan ne tukahdutetaan. Musiikin opetus on alistettu kaikkitietävän analyysin, kyynisyyden ja suomalaisen negatiivisuuden raskaan painon alle. Ihmisläheisyys, jokaisen yksilön arvostus ainutlaatuisena muusikkona on korvattu kylmällä tietotulvalla, jonka jokaisen pitäisi hallita voidakseen valmistua musiikin maisteriksi yhteiskuntaan, joka arvostaa tietoa yli kaiken.

Soittaminen on luonnollinen asia, eikä siitä pitäisi tehdä vaikeampaa kuin se on. Jazzmusiikin soittajien tulisi laskeutua alas norsunluutorneistaan ja soittaa musiikkia ihmisille.

--Aki Kärkkäinen, syyskuu 1999

On hyvä, että oppilailta vaaditaan paljon. Jazzmusiikin osastolla tämä periaate on kuitenkin toteutettu väärin. Amerikkalainen rankaisupedagogiikka ei sellaisenaan toimi Pohjoismaissa. Soittaminen on luonnollinen asia, eikä siitä pitäisi tehdä vaikeampaa kuin se on. Antamalla oppilaan olla oma itsensä ilmaisu vapautuu. Tämän seurauksena myös kanssasoittajat vapautuvat, jolloin koko yhtye kuulostaa paremmalta. Tunnelman, ajatuksen tai musiikillisen idean välittäminen kuulijoille ja kanssamuusikoille on mielestäni musiikin, ja miksei myös muunkin elämän, ydin. Soiton ilo ja taiteellisuus eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Juuri tekemisen ja erehtymisen kautta päästäisiin musiikin ytimeen iänikuisen kylmän tarkastelun sijaan. Jazzmusiikin soittajien tulisi laskeutua alas norsunluutorneistaan ja soittaa musiikkia ihmisille.

Opetuksen profiili on epäselvä. En tiedä koulutetaanko meitä työttömiksi muusikoiksi vai huonosti motivoituneiksi opettajiksi liian vähäisellä pedagogiikalla. Pedagogiikkaa tulisi lisätä ja opintoviikkomäärä pudottaa 160:een, kuten yliopistoissa yleensä ja musiikkikorkeakouluissa esim. Ruotsissa. Pääsykokeeseen pitäisi kuulua haastattelu, jossa selvitettäisiin pyrkijän motivaatiota ja ajatusmaailmaa. Tällä hetkellä on mahdollista päästä sisään soittamalla vain ulkoa opittuja kuvioita. Koko Sibelius-Akatemia kaipaa enemmän yhteistyötä eri osastojen välillä, enemmän kokeilevaa toimintaa. Esimerkiksi jazzosastolla on vaikeaa saada sävellysopettajaksi klassisen musiikin säveltäjää. Osaston on vaikea käsittää sitä tosiseikkaa, etteivät sävellystekniikat riipu kirjoitettavan musiikin tyylistä. Tällainen ahdasmielisyys on yksi jazzosaston ominaispiirteistä. Oppilailla pitäisi olla mahdollisuus valita opettajansa yli osastorajojen. Nykyopetusta leimaa vahvasti musiikin eri tyylien väkivaltainen erittely toisistaan, ja tämä on tyypillinen ominaispiirre koko Suomen musiikkielämässä, ei pelkästään Sibelius-Akatemiassa. Tämä johtaa siihen, että ihmiset istuvat eri hiekkalaatikoilla rakentelemassa pieniä linnoja yhden ison ja vahvan yhteisen sijaan. Muusikot eivät pidä toistensa puolta, vaan olevat kateellisia toisten saamista keikoista. Tämä on pienen maamme erityisongelma.

6. Yhteenveto ^

Tässä maassa on valtava musiikillinen kapasiteetti, joka kannattaisi hyödyntää paremmin latistamisen sijaan. Liiallinen tieto saattaa tulla soiton ja luomisen tielle. Jos musiikilta riisutaan tunteet ja puetaan se kriittiseen analyysiin, tulos on laiha. Opetus jazzosastolla on erittäin hyvää kansainvälistä tasoa, mutta kaipaan suvaitsevaisuutta, positiivista kannustamista ja erilaisten musiikin tyylien hyväksymistä. Osaston ilmapiirissä on paljon parantamisen varaa.Olen vakuuttunut siitä, että opetuksen rentoutuessa oppilaat voivat löytää musiikin ytimen. Erehtymisen mahdollisuus ja inhimillisyyden suvaitseminen on avain ilmaisuun. Toivon kirjeeni koituvan yhteiseksi hyväksi.

Helsingissä 18.09.1999 / Aki Kärkkäinen

© 1999--2012 Aki Kärkkäinen

Kirjeen sisältö käsiteltiin Jazz-osaston kokouksessa syksyllä 1999 kirjoittajan poissaollessa.